19.12.2018

Uuden testamentin kirjeet


Uuteen testamenttiin on koottu mm. Paavalin ja Pietarin eri seurakunnille ja yksityisille henkilöille kirjoittamia kirjeitä, joissa opastetaan nuoria seurakuntia eri kysymyksissä.
Näitä kirjeitä luettaessa on otettava huomioon, että ne on kirjoitettu tietylle ryhmälle tiettyyn tilanteeseen. Esimerkiksi jokin harhaoppi saattoi olla tunkeutumassa seurakuntaan
ja kirjeen kirjoittaja opasti kristittyjä pysymään oikealla tiellä, vastustamaan väärää opetusta ja elämään vilpittömästi Jumalan yhteydessä.


Kirjeet on siis kirjoitettu aitoihin tilanteisiin aidoille vastaanottajille. Meidän haasteemme kirjeiden kohdalla on se, että ne ovat kuin puhelinkeskustelu, josta me kuulemme vain toisen osapuolen puheen.
Kirjeet kuvaavat ensimmäisen vuosisadan kristillisyyden peruskysymyksiä: pohdittiin mm. pitääkö kristittyjen noudattaa juutalaisuuden sääntöjä ja tuleeko kristinuskoa julistaa pakanoille, siis muillekin kuin juutalaisille.
 


Paavalin kirje roomalaisille sisältää erään kristinuskon keskeisimmän asian. Kuka kelpaa Jumalalle? Kuka voi päästä taivaaseen?
Uusi testamentti käyttää tässä sanaa ”vanhurskas”, joka tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa. ”Vanhurskauttaminen” on Raamatussa oikeudellinen termi. Ihmisen kannalta hänen vanhurskauttamisensa merkitsee, että Jumala julistaa tai lukee ihmisen vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi. Tämä merkitsee syntien anteeksiantamista, vapautusta synnin syyllisyydestä ja ikuisesta kuolemasta.

"Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.
Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen." 

Roomalaiskirje, luku 3, jakeet 22-26.

Kaikki ihmiset ovat siis Jumalan edessä syyllisiä, mutta tässä oikeudenkäynnissä julistetaan syyttömäksi se, joka uskoo Jeesukseen. Ei siis sitä, joka luottaa hyviin tekoihinsa tai jonkin kirkkokunnan jäsenyyteen. Tämä on myös uskonpuhdistuksen ydin.



Kahdeksannen luvun alussa Paavali toteaa: "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." Kadotustuomio on siis todellisuutta, mutta se ei kohtaa niitä, jotka uskovat Jeesukseen.
 


Korintton seurakunnalle Paavali kirjoitti ainakin kaksi kirjettä. Toisessa kirjeessään hän kehottaa ihmisiä sovintoon Jumalan kanssa:
"Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden."

Galatian seurakunnassa farisealaiset vaativat Galatian kristittyjä noudattamaan juutalaisten lakimääräisiä tapoja. Sen tähden Paavali kirjoitti heille kirjeen, joka on muodostunut kristillisen vapauden peruskirjaksi. Tärkeän asian selvittämiseksi hän kirjoittaa tuohtuneena: 


”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?”
”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.”

Kolossan seurakuntaan oli tullut henkilöitä, jotka yrittivät yhdistää itämaista mystiikkaa ja askeettisuutta kristinuskoon. Kirjeen kirjoittaja torjuu tällaisen harhaopin. 

”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.
Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.”


Kirje Heprealaisille sisältää uskon määritelmän. Luvun 11 alussa todetaan: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä."
Vanhemmassa, vuoden 1938 käännöksessä tämä sanotaan mielestäni selkeämmin: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."


Johanneksen ilmestys

Raamatun viimeisen kirjan alussa kirjoittaja kertoo näin:

"Minä, veljenne Johannes... olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen... Ääni sanoi: "Kirjoita, mitä näet..."
Kirja valottaa tulevaisuuden tapahtumia, kertoo lopun ajan vitsauksista, viimeisestä tuomiosta ja Saatanan lopullisesta tuhosta. Kirjassa kerrotaan myös Jeesuksen paluusta sekä näytetään väläyksiä taivaasta.
 


Johannes näkee Jumalan valtaistuimen ja taivaallisia olentoja jotka ylistävät Jumalaa: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.”
”Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti